Onnistuin sitten potkaisemaan varpaani uudelleen puolentoista vuorokauden sisällä ensimmäisestä kerrasta. Nyt se alkaa sentään olla jo vähän parempana, sillä kestää jopa kävellä.

Oli taas maailman hienoin sää kävellä ulkona. Auringonpaiste ja lämmin ilma on hyvä asia, mutta jumalaton tuuli ei. Katu- ja siitepöly tekivät elämän melko onnettomaksi hetkittäin, puhumattakaan niistä puuskista, jotka meinasivat olla jo vakava uhka tasapainolle. Kuten kaveri aika hienosti totesi: "Maija Poppas-keli!" Juurikin näin.

Pitänee keittää kahvia piakkoin. En selviä taas muuten hereillä. Olin kaverin luona eilen (tarkoitus oli leipoa, päädyimme tekemään rahkaa. Sitten oli toki tarkoitus mennä ajoissa kotiin, mutta päädyin jäämään yöksi) ja nukkumaanmenon kanssa kesti. Syytämme tyhmiä miehiä, jumalattaria ja kaikkea muuta sellaista. Neljän aikoihin nukkumaan ja kymmeneltä ylös, että ehtii hakea koulukamat kotoa ja painella koululle. Psykologian tunti oli sinällään mielenkiintoinen, joten kyllä siellä pysyi hereillä - persoonallisuustestejä en alkanut uskaltaa täyttelemään, saattaa nimittäin olla että pääsen kokeilemaan niitä ihan tosissaan muutenkin. Saimme sitten oppimistehtävän ja tiedän jo nyt, että tekstiä tulee enemmän kuin sen 1-2 sivua, varsinkin jos riviväli tosiaan pitää olla 1,5 ja fonttikoko 12. No, saa nähdä.

Näkemisestä pääsee suoraan vaaleihin ja siitä nousseeseen elämöintiin. En itse voi vielä äänestää (mikä sääli!), mutta valitan kyllä senkin edestä. Eräät nimeltämainitsemattomat henkilöt päättäjiemme joukossa eivät vain sovi sinne... Olen aika varma, että se tullaan huomaamaan neljän vuoden aikana. No, ei tästä nyt sen enempää. Vittuuntunut olen kuitenkin, sen voitte uskoa.

Onnistuin väsäämään itselleni kunnollisen alun tulevan kesän kirjalistalle. Puolet listasta on jonkinlaisia sarjoja, joten tekemistä riittää. Eipä tule ainakaan tylsää hetkeä. Kirjat (vihaan hymiösydämiä, mutta kyllä tuo nyt tämän kerran menee)

Mjoo-o. Jos vaikka nyt sitä kahvia. Ei tässä sen enempää nyt osaa mistään sanoa. Myöhemmin sitten taas.

Päivän kirja: Mielen maailma 5 - Persoonallisuus ja mielenterveys

Soiva biisi: Metallica - All Nightmare Long

Osuvia sanoja: "...Mä nyt tosissani toivon, ettei tuossa lue 'Bombay bitches'..." - Kyllä mä kohta saan käydä hakemassa ne uudet lasit Nisseniltä!