Kyllä. Kannatti lähteä kylämäkeen tänään. Ei se tuuli sitten illasta ollut enää niin kova kuin olisi voinut luulla. En ole tainnut koskea jouseen viime kesän jälkeen, joten nyt oli korkea aika ottaa oma pikku jousi käteen ja kokeilla, vieläkö osuu. Ja osui toki, useimmiten. Jos en tietäisi paremmin, voisin jopa luulla, että olen harjoitellut talven aikana. Neljä kuudesta nuolesta osui fasaanitauluun oikein mukavasti. Yksi osui pyrstöön ja yksi lensi sivusta ohi, mutta muuten olisin saanut lintupaistia tänään.

Eikä todellakaan mitään vikaa missään, ei jousessa eikä nuolissa. Eräskin kaverini, kutsuttakoon Enthaeliksi, piti vartin monologin aiheesta 'kuinka olisin tehnyt nämä nuolet eri tavalla'. Toinen kaveri, Marcus -nimellä mun kirjoituksissani kulkeva, merkkasi yhden nuolen ja sanoi, että "on muuten ensimmäinen joka hajoaa, ei tarvi kuin joku pieni kivi ja vähän vinossa osua siihen niin kräts!" Olen aika varma, että se nuoli on viimeinen ehjä. Ihan varmasti. Okei joo, kärki irtosi, mutta se ei ole paha asia. Liimaa uudelleen kiinni ja kaikki on hyvin. Katsotaan. Voisi melkein lyödä vetoa asiasta. Pullollisesta viiniä. Se nuoli kestää ainakin tämän vuoden syksyyn, joten siinä vaiheessa on kyllä mahdollisuus hankkia.

"Shea" sattui tulemaan paikalle vähän myöhemmin ja piti mulle seuraa. Miekkatreenit oli ilmeisesti sitten peruttu miespuolisten osallistujien toimesta, kun muita ei sitten alkanut näkymään... Mutta ei se mitään, oli kivaa ja puhuttiin paljon jousista ja kasveista ja leffoista. Taidettiin myös lupailla, että näkyilemme vähän useammin kesän aikana, ennen kuin lähden pohjoiseen päin.

Ei mulla taas tämän enempää asiaa taida olla. Jousia ja nuolia ja ampumista ja kaikkea kivaa. Vois huomennakin, jos pääsee vaan liikkeelle.

Soiva biisi: W.A.S.P. - Wild Child

Osuvia sanoja: "Emmä mitään sellasta ole... Mut nyt ku tuli puheeks nii..." - Kuinka keskustelu mun ihanasta (E. ja M. morkkaamasta) jousestani varmasti etenisi