vuodesta. Allergiakausi alkoi. Forecan sivut kertovat, että leppä ja pähkinäpensas kukkivat. Keski-Euroopassa. Tilannetta kuulemma päivitetään, kun ensimmäiset hiukkaset havaitaan Suomessa. Soittaisivat mulle, prkl. Ja ei, pajua ei tietenkään voida laskea tähän samaan allergiakategoriaan. En tajua, miksi. Pelkkä pajunkissan kuvan näkeminen panee pillit tukkoon ja silmät vuotamaan, oikeasta tavarasta ei edes puhuta. Että hyvää pääsiäistä ja sellaista. Tämän takia en tykkää virpojista..

Käytiin Peikon kanssa eilen viemässä irtisanomissopimus vuokranantajan postiluukulle. Ja koska pieni susiotus on oma hurmaava itsensä, paniikin määrä oli jotain tähtitieteellistä. En vaan jaksais tätä enää, mutta vaihtoehtojakaan ei oikein ole. Lääkitys, mutta sitä varten tarvii mennä polille, mikä tarkottaa jonnekin menemistä... Miksei ne vois vaan järjestää jonkinlaisia puhelintapaamisia? *katkeruus* Sen jälkeen Peikko heitti mut Vayan luo sorvaamaan tekstiä. Sinne päästessäni olin jo niin pahassa jamassa, että olin itkun partaalla ensimmäiset puoli tuntia. Hip vitun hei. Kyllä se siitä sitten lopulta rauhoittui aina hetkittäin. Siihen asti, että piti mennä kotiin...

Mutta kyllä me jotain saatiin aikaan. Hysterian ja pääsiäiskarkkien lomassa kulki ajoittain jopa ihan kunnollisia ajatuksia, ja pieniä pätkiä sieltä täältä alkaa jopa olla kunnossa. Vaatiihan uusi osa vielä aika tavalla hinkuttamista, mutta ei se mitään. Foorumi heittää erroria (kuten koko foorumi.info), joten sinne on ihan turha yrittää laittaa mitään tekstiä.

No jaa, se siitä. Mä kaivaudun takaisin sohvan nurkkaan valittamaan oloani yhtälailla allergiselle Peikolle. Pitäis lähteä foorumikaverin luo sylittämään rottia ja palauttamaan pukua, mutta voimat on loppu. Tätä on jo kyllä siirretty useampaan kertaan, muttah...