Se on sitten todellisuutta. Uusi asunto. Huonekalut ja tärkeimmät tavarat on jo muutettu, mutta Peikon entinen koti on edelleen täynnä pahvilaatikoita ja kasseja. Veikkaan, että edellisen päivityksen määrät ollaan saatu vähintään nelinkertaistettua, ellei enemmänkin.

Millainen tämä uusi paikka sitten on? Oikein miellyttävä. Sopusuhtainen kaksio suurella keittiöllä ja parvekkeella. Kylpyhuonekin on saman kokoinen kuin entisessä osoitteessa, vaikka ammetta ei enää ole. Sentään vähän suurempi tila pesukoneelle... Kaappeja löytyy saman verran kuin edellisestä, tosin toiset kaksi on sijoitettu eteiseen ja toiset keittiöön, todennäköisesti remontin yhteydessä. Ei siinä mitään, käy se näinkin. Mahtuupa enemmän tavaraa muihin huoneisiin. Ikkunat antavat itään, mikä ei aamutorkkujalle ole mikään maailman ihanin asia, mutta siihenkin tottuu ajan myötä. Kolmas kerros on myös mukavan rauhallinen, ja opiskelija-asuntolaksi koko paikka on kohtalaisen hiljainen paikka asua. Ei siis sen suurempaa valittamista, paitsi edellisen asukkaan siisteystaso. Hinkkasin tiskikaapin ritilöitä puolisen tuntia.. *puistatus*

Muitakin muutoksia elämään on tullut, kuten vähän lupailinkin jo aiemmin. Tässä vieressä tuhisee oikein tyytyväinen pieni nelijalkainen karvakuono. Nimi on Brynja (ent. Anne), merkki ei ole täysin tiedossa, mutta pointteria on nyt vahvasti veikattu vähän joka suunnalta. Saattaisi olla puhdasrotuinenkin. Tyttö otettiin parempaan talteen Rodoksella, mutta silloisella omistajalla alkaa työkausi näin kesäsesongin alkamisen kunniaksi ihan toden teolla, joten tämä olisi sitten jäänyt pitkiksi ajoiksi yksin kotiin. Siispä Brynja saapuikin lentokoneella lauantaina Helsinki-Vantaalle, mistä käytiin Peikon kanssa poimimassa se mukaan. Kaikki tarpeellinen on, eli passi, luovutussopimus ja vastaavat löytyy kyllä. Vähän oli "sika säkissä" -olo aluksi, mutta kaikki sujui huomattavasti odotettua paremmin.

Nyt pitää sitten aloittaa kouluttaminen, että saadaan Brynjasta kunnon koirakansalainen. Tyttö kun on luonteeltaan muuten aivan ihana, mutta hihnassa vetäminen on parasta urheilua, kovat äänet pelottavat ja autot... Niissä voi matkustaa aivan huoletta, mutta muuten ne ovat jotain aivan kamalaa. Ja kun korvatkin tuntuu olevan vain erillinen, koristeeksi tarkoitettu lisäke, tämä tehtävä ei tulekaan olemaan aivan niin helppo. Yritystä kuitenkin löytyy, ja pientä edistystä kiskomisen ja metsästyskoirille tyypillisen vinku-uilottamisen kanssa on tapahtunut. Brynja on jopa oppinut istumaan nätisti, kun panta laitetaan ja otetaan pois, eli kyllä tämä vielä tästä.

Kuvia seuraa myöhemmin, kunhan löydän kamerani muuton jäljiltä... Siihen asti joudutte olemaan ilman. Yritän päivitellä taas vähän ahkerammin, kunhan arki alkaa rullata paremmin.

• 14 kassillista kirjoja
• 5 kassillista likapyykkiä
• 10 suurta tyhjää pahvilaatikkoa
• 6 suurta täytettyä pahvilaatikkoa
• 6 pientä pahvilaatikkoa, yksi tyhjänä

Muutto olisi edessä aivan pian, ja liian paljon olisi vielä tehtävä. Paniikkia myös edesauttaa se seikka, että ylihuomenna pitäisi päästä Helsinkiin ja takaisin. Ai miksi? Koiran takia. Se on kaikkea sitä, mitä emme suostuneet edes harkitsemaan koiruutta etsiessämme: narttu, mahdollinen ajokoirasekoitus (ehkä myös staffia tai muuta seassa), ulkomailla ja todella energinen. No, mikään ei ole mahdotonta. Mä jaksan luottaa itseeni, Peikkoon ja Anneen (jonka nimi todennäköisesti muuttuu, kunhan pääsemme yksimielisyyteen lopputuloksesta). Lisää informaatiota seuraa, kunhan karvakorva on päässyt tänne asti.

Sitä ennen en oikeastaan osaa muuta kuin tehdä pseudokuolemaa sohvalla ja olla oksentamatta ajatukselle automatkasta.

Pidettiin sitten enemmän tai vähemmän taukoa näistä höminöistä. Ei voi mitän, eikä kauheasti edes kaduta. Eilen vietiin ne neljä täysinäistä laatikkoa Peikon entiseen kotiin odottamaan muuttopäivää. Ovat ainakin poissa tieltä täällä päässä. Kirjoja tuli pakattua sen yhdeksän kassillista. En muista kerroinko sen jo, joten kerron sen nyt varmuuden vuoksi. Tänään voisi harkita käyvänsä Vayan luona hakemassa lisää kasseja lainaan ja viedä samalla sen kirjat ja yhden tekstin takaisin. Sentään vähemmän raahattavaa sitten. Nuo Suomen lappalaisista kertovat tietokirjat kun eivät ole mitään aivan kevyitä kantaa.

Asunto näyttää olevan taas pommin jäljiltä, mutta näyttäköön. En jaksa ajatella sitä aivan vielä. En ole edes herännyt tälle päivälle, vasta ensimmäinen kahvikupillinen on takana. Lukemiseenkaan ei taida nyt jäädä aikaa, vaikka mieli tekisi. Katsotaan sitten, kun muuttaminen on ohi. Aloittelin Mosaiikkilintua jo, mutta jotenkin se vaikuttaa ainakin näin alkuun kauhean tylsältä. Tai ehkä olen vain kasvanut ohi sellaisesta fantasiahömpästä kuin tuo. No jaa, annan sille uuden mahdollisuuden vielä myöhemmin.

Kirjoittaminenkaan ei luonnistu nyt viikkoon tai kahteen. Sääli sinänsä, vaikka tiedänkin olevani taas siinä pisteessä, ettei tekstiä synny muutenkaan. Nykyistä Pikatarinan lukua pitäisi korjailla, mutta jaksaminen on taas melko alhaalla ja olen unohtanut puolet Vayan neuvoista... *ikuinen häpeä* No, kyllä se varmaan vielä siitä. Lupailin foorumilla seuraavaa osaa ennen kuin Tarina täyttää 3 vuotta, mutta katsotaan nyt. Joukkio pitäisi saada pois metsästä vihdoin ja viimein. Eihän ne ole olleet siellä kuin.. kaksi vuotta?

Toinen kupillinen kahvia voisi olla ystävä. Ja haluan eroon tästä allergiasta. Mur.

Sain tiskattua eilen viimeisetkin likaiset astiat. Well done me! Onnistuttiin järjestelemään asunto sellaiseen kuntoon, että sen kehtasi näyttää vieraille ihmisille. Ehkä saatettiin huijata vähän laittamalla likaiset vaatteet pahvilaatikkoon piiloon ja muuta, mutta ajatus on tärkein. Ja se, että sekä keittiö että kylpyhuone ovat oikeasti puhtaita. Ja mahdollinen tuleva vuokralainen tykkäsi näköalasta vähintään yhtä paljon kuin me. Toivottavasti se saa asunnon.

Nyt on sen verran pahasti mehut pois, etten oikeastaan jaksa tehdä kauheasti mitään. Ehkä me sitten vietetään räytymispäivä ja vaan ollaan ja lipitetään kahvia. Herääminenkin meni niin myöhään, ettei tässä oikeastaan kauheasti enää ehdi. No jaa. Voisi kai sitä jotain lukea, mutta muuttostressi painaa niin pahasti mielessä, ettei keskittyminen varmaankaan ole se maailman paras. Pakkaaminen ja siivoaminen ryömivät jo uniinkin...

Hienointa koko tässä tilanteessa on aikataulu. Avaimet saadaan 30. päivä yhdeksältä aamulla. Tämän asunnon täytyy olla tyhjä 1. päivä. Ja Peikon isä ei pääse pakunsa kanssa paikalle muuttopäivänä, koska työhaastattelu osui samalle päivälle. Joudumme siis raahaamaan kaiken ensin Peikon entiseen kotiin väliaikaissäilytykseen, mistä sitten ensi kuussa alamme siirtää tavaraa uutta kotia kohti. Kuulostaa kuolettavalta, eikö? Se todennäköisesti tulee olemaan juuri sitä. Sitä suuremmalla syyllä pakata pitäisi nyt eikä myöhemmin, ettei aikaa kulu siihen enää niinä päivinä, jolloin roudaus alkaa.

Kaiken tämän paskan keskellä pitäisi samaan aikaan myös pitää pää koossa ja olla sosiaalinen, koska "sua ei enää näe missään". No, voisi ehkä johtua siitä, että pelkään taas lähteä yhtään mihinkään. Parhaimpina päivinä (tiistai) pääsen käymään jossain lähes ilman paniikkia, pahimpina pelkkä ajatus lähtemisestä saa aikaan paniikkikohtauksen. Kyllä, saattaisin saada tähän lääkityksen, jos vain pääsisin käymään polilla juttelemassa. Arvatkaa vain, onnistuuko se...

Voisin ehkä mennä karsimaan turhaa tavaraa pikkulaatikoista, että niihin saa tungettua tarpeellisia ja muutettavia asioita. Logiikkana se, että jos niitä ei ole tarvinnut niihin kymmeneen kuukauteen, mitä ne on siellä laatikossa olleet, niitä ei tarvitse muulloinkaan. Hyvällä tuurilla sieltä lähtee tavaraa edes yhden laatikollisen verran.