...vajaassa kahdessa kuukaudessa. Todellakin. Minellä on lääkitys ja iltalukio jäi kesken.

Kyllä, nyt tuli pienen otuksen olo sellaiseen pisteeseen, ettei enää pärjää ilman. Aika kauan sitä on sinniteltykin. Sinällään helpottunut olo kun ei enää tarvitse. Sivuoireet kyllä häiritsivät, mutta nyt olo alkaa silläkin saralla olla parempi. Kaksi ensimmäistä päivää meni aivan kammottavassa oksetuksessa sekä päänsäryssä, sen jälkeen olo on hiljalleen tasoittunut. Tänään join jopa ensimmäisen kupin kahvia ehkä viikkoon. Ehkäpä tämä vielä tästä. Joskus.

Keskeytin myös iltalukion. Opo sanoi, että mikäli tahdon tulla takaisin, arvosanat kyllä siellä säilyvät ja voin jatkaa siitä mihin olen jäänyt. Suuret kiitokset koulun suunnalle siitä, että ovat ymmärtäväisiä. Ei tullut sellaisia fiiliksiä että "miksi lopetat, susta tulee aivan hylkiö etkä sä ikinä pääse takasin tänne!" Olivat kyllä ihan kiinnostuneita tietämään syyn ja ymmärtäväisiä sitten sen suhteen. Niin, en tiedä menenkö takaisin vai haenko myöhemmin muualle, mutta sentään on mahdollisuus päästä ainakin jonnekin. Ja todellakin, ei koulussa ole mitään mieltä olla niin väsyneenä kuin olen nyt. Tämä on sairaus, hemmetti soikoon. Sairaana otetaan loma ja parannellaan. Jos opiskelu-/työpaikka ei sitä ymmärrä, ne ei arvosta ihmistä. Sellainen ei ole ollenkaan hyvä.

Tosiaan. Nyt viimeisen kuukauden aikana on ollut päivä, etten ole jaksanut edes kirjoittaa. Siitä tuli viimeistään huomattua, että nyt on jotain todella pahasti vialla. Rva.n kanssa sitten asiasta keskusteltiin ja tultiin siihen tulokseen, että reseptiä kouraan ja apteekkiin. Olen tyytyväinen myös siinä mielessä, että sain soitettua asioista isälle ja kerrottua koko totuuden. Tämä otti sen jopa hyvin vastaan. Odotin huutoa ja pahimmillaan välien tulehtumista, mutta ei. Isä, vaikka et tätä luekaan (ainakaan uskoakseni), muista aina, että olet rakas. Kiitos.

Ai juu, syntymäpäivätkin tuli vietettyä viime kuussa. Otus on nyt täysi-ikäinen ja siltähän se vähän tuntui ensimmäiset pari viikkoa, kun joka tuutista tippui viestiä ja postia. Rankkaahan se on, mutta ei voi mitään. Eiköhän siihen vielä joskus totu. Juhlia en järjestänyt, ainakaan kovin kummoisia. Äidin kanssa käytiin eräässä oikein mukavassa baarissa. Joo, ylitin itseni. Suostuin lähtemään iltamyöhäisellä viikonloppuna keskustaan juomaan. Ei siinä mitään, mukava reissu oli kaikin puolin. Mitä nyt vähän huono olo myöhemmin, mutta se johtui yksinkertaisesti siitä, että olin aivan täynnä nestettä (myös vettä, koska olin fiksu ja se oli ilmaista). Sen lisäksi erosin kirkosta samana päivänä. Mitäpä hyötyä siitäkään laitoksesta minulle on? Ei yhtään mitään. On helpompaa ja järkevämpää uskoa Äiti Maahan, joka on jalkojen alla, pilven päällä jyristelevään Ukkoon (tai Thoriin, Perkulokseen etc.), laineiden alla valtakuntaansa pitävään Ahtiin ja metsiä samoavaan Tapioon kuin yhteen ainoaan jumalaan, joka pitää koko maailmankaikkeutta yllä. Ei, sellaiseen olen menettänyt uskoni jo kauan sitten.

No, ei tästä nyt jaksa sen syvällisemmin alkaa pohtimaan. Pää on hippusen verran sekaisin, vähän samaan tapaan kuin matkapahoinvointilääkkeiden kanssa. Joten tässäpä tämä nyt taas vähälle aikaa.

Päivän kirja: Bram Stoker - Dracula (Kyllä, minä luin vampyyrikirjan. Ja arvatkaa mitä? Pidin siitä. En vampyyreista, vaan siitä, että asiat meni "oikein". Ei mitään glitteriä ja massahuumaa. Tästä pitäisi eräiden ottaa opikseen. Tuollaisia ne otukset on)

Soiva biisi: Cirque du Soleil - Alegría

Osuvia sanoja: "I may be dead, but no one shall call me a heartless beast." - Älkää kysykö. En tiedä kuka se on. Pelasin pasianssia ja kuuntelin musiikkia, kuulin tuon päässäni. Varmaa on, että siitä syntyy vielä jotain hienoa.